Aikuiset kiusaajat

Ajatellaanpa tilanne, että olet menossa uuteen kouluun ja tapaat tulevan syksyn koulukaverit keväällä. Osan tapaat kasvotusten, osan verkossa. Aloitat tutustumisen arvostelemalla uusien luokkakavereiden ajatuksia ja kerrot, että omat ajatuksesi ovat parempia ja heidän ajatuksensa ovat tyhmiä ja itse asiassa he itsekin ovat tyhmiä. Aloitat väittelyn, jossa lyöt vyön alle, nautit toisen nöyryyttämisestä ja tuot esiin jokaisen epäkohdan ja heikkouden ja pilkkaat kaikkea muissa säälimättä. Kaverisi komppaavat sinua ja etsitte yhdessä materiaalia, millä sivaltaa muita. 

Syksyllä aloitatte yhdessä koulutyön ja teidän oletetaan pystyvän työskentelemään yhdessä sivistyneesti ja neuvotellen.

Uuden eduskunnan odotetaan pystyvän työskentelemään yhdessä KOKO SUOMEN HYVÄKSI sivistyneesti ja neuvotellen.... Tältä pohjalta??? Tällä hetkellä meno muistuttaa koulukiusaamista. Sitäkin olisi hyvä miettiä - onko tämä se esimerkki, mitä lapsille ja nuorille halutaan antaa? Me koulussa teemme muuten paljon työtä kiusaamisen kitkemiseksi ja käyttäytymisesi mediassa ei auta meitä yhtään.

Toisten kiusaamisessa ja pilkkaamisessa ei ole mitään arvokasta. Ei mitään kunniakasta. Jos olisitte mun oppilaita, olisitte ansainnut vakavan kasvatuskeskustelun. 

Omaishoidosta

Torilla tarinaansa kertoi rouva, joka hoitaa ysikymppistä muistisairasta naapuriaan, muttei voi saada omaishoidon tukea, ellei ota pappaa yksiöönsä asumaan.

Tarinoita on varmasti kymmeniä, satoja. Minäkin tunnen kymmeniä omaishoitajia, koska olen sellainen itsekin. Omaishoitajien joukko on monimuotoinen ja mukaan mahtuu sekä työssäkäyviä ihmisiä, että pienituloisia eläkeläisiä, jotka hoitavat kotona ikääntyviä, sairaita tai vammaisia omaisiaan. Vaikka omaishoitoa tehdään ennenkaikkea sydämellä, omaishoitajakin tarvitsee apua arkeen. Palkkio on naurettavan pieni suhteessa työhön, jossa on kiinni 24/7.
Omaishoitajilla on kaksi tai kolme vapaapäivää kuukaudessa. Hoitaja pitää ne, jos asiallinen sijaishoito saadaan järjestymään ja se ei maksa liikaa. On myös tapauksia, joissa hoidettava ei halua sijaishoitoon tai paikka ei ole sopiva hoidokille ja vapaat jää pitämättä.
On kansantaloudellinen etu, että omaishoitajien jaksamisesta ja terveydestä huolehditaan. Rahallinen korvaus on yksi tukimuoto ja ikävä kyllä kunnissa sitäkin vähää leikattiin. Se ei lisää tunnetta, että omaishoitajien työtä arvostettaisiin.

Nyt voisi olla hyvä funtsia, mitä työtä itse olisit valmis tekemään alle neljänsadan euron bruttopalkalla? Ota huomioon, että sitoudut olemaan työssä kiinni 24/7. Ja että silloin kun haluat pitää pari päivää vapaata, rakkaasi joutuu ehkäpä menemään johonkin esperi (don´t) caren laitokseen. Omaishoitaja on toimenkuvaltaan kokki, siivooja, sairaanhoitaja, asianajaja, rakas ja läheinen puoliso/vanhempi/lapsi ja lopulta ehkä saattohoitaja. Omaishoitaja ansaitsee kaiken arvostuksen. Myös rahan, kuntoutuksen ja vapaiden muodossa.

https://www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelut/sosiaali-ja-terveysasiat/sosiaalihuolto/iakkaiden-palvelut/omaishoito#Hoitopalkkio

Yhteisön voimaa

Olen kotoisin Kihniöltä ja Tampereen keskustasta.  Maalainen ja keskikaupungin kasvatti siis. Aikuisiällä tein pyrähdyksen lähiöön ja Nokialle ja palasin keskustaan muuttaakseni sieltä vähän alle kolmikymppisenä takaisin maalle, Lempäälään. Ja sieltä Akaan Viialaan, vuonna 1998.

Rakastuin Viialaan. Rakastuin yhteisöön, jossa kylillä puhutaan tuntemattomille ja jossa kioskin luukulla voi ihan hyvin lukea "Auki säätilan ja mahdollisuuksien mukaan"eikä se ole niin nokon nuukaa.  Tunsin olevani turvassa, tunsin olevani kotona.

Viiala on paikka, jossa haluan kasvattaa lapseni. Lähellä puhdasta luontoa. Turvassa. Ja sieltä haluan lennättää pikku linnunpoikaseni maailmalle.

Yhteisöllisyys on voimavara, jota pitäisi suojella ja vahvistaa. Varsinkin näinä päivinä, kun nuorissamme on yhä enemmän pahoinvointia ja vanhemmus on hukassa liian monilta. Työssäni olen seurannut lasten ja nuorten elämää kohta 20 vuotta ja nähnyt, mitä perheiden pahoinvointi tekee seuraavalle sukupolvelle. Joku viisas sanoi, että lapselle riittää, kun on edes yksi turvallinen aikuinen elämässä. Ja sehän voi olla vaikka naapuri, koulukaverin mutsi tai faija.

Perheiden hyvinvointia ja vanhemmuutta pitäisi tukea ja yhteiskunnan varoja pitäisi vielä jostain kaivaa varhaisen tukemisen keinoihin. Siinä vaiheessa, kun puhutaan lapsen sijoittamisesta kodin ulkopuolelle, on hintalappu on kestämättömän kova. Niin euroina kun koko perheyhteisön kärsimyksinä mitattuna. Sijoitusta edeltää jo monta toimenpidettä, mutta lieneekö niissä riittämättömyyttä ja tulisiko apua hakea kolmannen sektorin toimijoilta? Meillä Viialassa nuorisotoimen palveluja täydentää isien ja äitien ylläpitämä nuorisokahvila. Ehkä pieni juttu ja ehkä ne kipeimmin avuntarpeessa olevat nuoret eivät koskaan eksy kahvilaan, mutta moni muu eksyy. 

Yhteisöllisyyttä ei saa rahalla. Vai saako?

https://akaanseutu.fi/2016/06/06/kylapaallikko-susanna-saxberg-juhlii-pyoreita-koko-kylan-kanssa/

Terve mieli terveessä ruumiissa?

Joskus tuntuu, että otsikko pitää täysin paikkansa. Kun tavoite on saavutettu, olet jo ruumis....

Oma kokemukseni liittyi homekoululla sairastumiseen ja sen mukanaan tuomiin outoihin oireisiin. Terveyskeskukselle olisin saanut ajan heti kahden kuukauden päähän (en ollut riittävän henkitoreissani nääs), mutta työterveyteen pääsi nopeasti. Nuoren lääkärineidin puolessa tunnissa tekemä diagnoosi oli keskivaikea masennus ja toimenpiteenä masennuslääkitys. Olin siinä vaiheessa niin loppu ja kipeä, enkä jaksanut kinata lääkärin kanssa, joten lähdin mukaan hullutukseen, joka onneksi loppui viikon päästä, kun uusintakäynnillä tuttu lääkäri vahvisti ajatuksen siitä, että masennus ei ole ollenkaan ongelmana.

Kokemus vahvisti myös sitä ajatusta, mitä olen kuullut monen suusta: masennuslääke on The Pilleri joka vaivaan ja sen voi kirjoittaa yleislääkäri terkkarilla tai työterveydessä. (Auta armias, jos satut olemaan lihava, jolloin toinen kaikenkattava lause on SyöVähemmän. Epäonnekseni olen sitäkin.) Pointti on kuitenkin se, että tänä päivänä hoidetaan lääkkeillä oiretta, eikä selvitetä mistä oireet johtuu. The Pilleri voi turruttaa hetkeksi ahdistuksen tai hiljentää itsetuhoiset ajatukset, mutta mitä sitten, jos ihminen ei koe, että on tarpeen ottaa lääkettä? Tai sivuoireet ovat kestämättömiä?
Tehokkaampaa voisikin olla lääkehoidon yhdistäminen terapiaan - joskus terapia itsessään voi olla riittävä apu.

Olen sitä mieltä, että meidän pitäisi panostaa edullisempiin ennaltaehkäiseviin keinoihin eikä antaa tilanteiden eskaloitua siihen pisteeseen, että esim. nuori tarvitsee tahdosta riippumatonta psykiatrista sairaalahoitoa. Sen lisäksi, että hoidon hintalappu on poskettoman kallis, inhimillisen kärsimyksen määrää ei voi rahalla mitata.

Mielenterveyspuolella esitetään lakimuutosta, jolla soveltuvaa varhaista hoitoa tarjottaisiin jo perusterveydenhuollossa. Hoidon tarve tulisi arvioida välittömästi apua haettaessa, ja oireen mukaisen psykoterapiahoidon tai muun psykososiaalisen hoidon tulee alkaa kuukauden sisällä.
Kuulostaa järkevältä? Kuten myös se, että terapiaan voitaisiin ohjata terveyskeskuksista, kuulostaa hyvältä. Usein jo siinä vaiheessa ihminen on aika lopussa, kun hakeutuu terveyskeskukseen.

Kansantaloudellinenkin etu on kuntouttaa ihmiset takaisin työelämään.

Vielä pitää muistuttaa, että myös vertaistuki on yksi parhaista tukimuodoista ja sen kautta ihminen saa tietoa mahdollisuuksista ja osaa paremmin hakeutua tarvitsemansa tuen piiriin. Yhteistyö kunnan ja kolmannen sektorin kanssa olisi ehdottoman tärkeää ja sitä pitää kunnilta edellyttää ja tukea kolmannen sektorin toimijoita, jotta toiminta pysyy elinvoimaisena.

https://akaanseutu.fi/2015/12/01/kylapaallikko-susanna-saxbergille-kunniakirja-mielenterveysyhdistykselta/

Mietittävää maanantaiksi

Sen verran pysäyttävä setti, että pitää jakaa. Varsinkin, kun omat muksut on samaa ikää kun Greta.
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=1642750622536642&id=1339965909481783

Kun hommat leviää käsiin

Joskus käy niin, että syystä tai toisesta kiiltokuva repeää ja perheen rakenteet menevät säpäleiksi. Joskus yhdessä yössä. Pahimmassa tapauksessa lähtevä osapuoli vie itsekunnioituksen lisäksi rahat ja loppuperhe putoaa kuiluun. Tai sairastuminen vie perheen elannon ja toimeentulon. Universumi pudottelee melkoisia välillä pommeja kysymättä ja säälimättä.
Onko silloin voimia alkaa etsimään apua, puhelinnumeroita...? Puhelinaika on tunnin päivässä ja jos sinä aikana pääset läpi, sinut ohjataan soittamaan jollekin toiselle, kun tämä asia ei kuulu sille, jonka vihdoin sait kiinni.
Kuka jaksaa? Ja missä jamassa on perhe sen jälkeen, kun äiti tai isä ajetaan loppuun. Onko halvempaa kunnalle auttaa heti vai vasta sitten, kun enää nenä näkyy suonsilmäkkeestä?
Pitäisikö miettiä uudelleen esim. vanhoja kunnon kodinhoitajia? Reipas ihminen, joka teki ruokaa, auttoi siivouksessa ja hoiti lapsia. Kuunteli.
Joskus se on niin hitsin pienestä kiinni - jaksatko vai katkeatko.

Mikään ei ole tärkeämpää kuin perhe. Perheiden ja vanhemmuuden tukeminen, joustavat ja yksilölliset vaihtoehdot lasten varhaiskasvatuksen suhteen, varhainen puuttuminen, välitön apu, kaikki yhden kontaktin takaa. Näillä mä lähtisin liikkeelle.

Kokemuksia TEeestä

TE-toimisto. Huokaus.
Ennenvanhaan menit oman virkailijan luo ja keskustelit asioista. Nyt soitat, jonotat 20-40min, kunnes joku sanoo, että soitit väärään paikkaan/aikaan/ulottuvuuteen. Ja toki paikallispuhelun hinnalla. Ja koko sen ajan kuuntelet mainosta siitä, miten kätsästi hoidat asiasi netissä.

Yksi suuri tavoite on se, että työn tekeminen olisi aina kannattavampaa kun se, että leikit kotisohvalla kuollutta. Että voit kuluttaa työttömiä päiviä itseäsi kehittämällä tai ottamalla pikkuhommia työttömyyden väliin. Tähän tähtää puolueen vaaliohjelma ja tähän pitää pyrkiä. Puhutaanko vähän siitä, miten se toimii nyt?

Esimerkki 1. En saanut syksyllä paikkaa ja päätin opiskella verkkokurssilla monikulttuurisuutta. Kun sain osa-aikaisen paikan, ilmoitin työkkäriin, että tars saada soviteltua päivärahaa ja kun kerran kysyttiin; kyllä, opiskelin syys-lokakuun aikana 2op. -----OPISKELIT?!?!?! Asiasta pitää antaa selvitys! Ja jos väität, ettet opiskele enää, selvityksen liitteeksi pitää pyytää yliopistolta todistus, ettet opiskele siellä mitään! Me täällä sitten kolme viikkoa tutkailemme, oliko 2op/2kk päätoimista opiskelua ja istumme päivärahojen päällä, jotta opit olemaan opiskelematta!

Esimerkki 2. Edellisestä iskusta vyön alle pelästyneenä ilmoitin oma-aloitteisesti TE-toimistoon, että aioin laskuttaa tänä vuonna kaksi työtuntia toiminimellä. Yhden marraskuussa ja yhden joulukuussa. Eihän tästä koidu mitään ong..... TOIMINIMELLÄ?!?!? Selvitys heti siitä! Kirjanpito!!! Verotuspäätös!! Me täällä sitten kolme viikkoa tutkailemme, onko 2t/vuosi päätoimista yrittäjyyttä. Oh, korjaan, meneekin kuudetta viikkoa, kun osuu joululomat väliin. Ja tottakai istumme sen ajan päivärahojesi päällä, että opit olemaan tekemättä MITÄÄN! Ps. Et varmaan jouluksi olisi mitään rahaa tarvinnutkaan?

Esimerkki 3. Sairastun homekoulussa ja jään pois töistä ja sairaslomalle. Kela ei maksa sairaspäivärahaa ennenkuin TE antaa lausuntonsa. Arvaatteko? Juu. Opin pysymään terveenä.

Esimerkki 4. Sairasloman aikana hain TE:n kurssille ja kävin haastattelussa, jossa TE:n virkailija kysyi, tulenko kurssille, jos tulen valituksi. Kerroin, että sairaslomani päättyy perjantaina ja kurssi alkaa maanantaina, joten tulen ilman muuta. Pääsin varalle. Aikanaan haen päivärahaa ja todetaan, etten ole oikeutettu, koska en ole työnhakija. Tämä taas oli seurausta siitä, etten ollut ilmoittanut sairasloman päättymisestä työkkäriin. Omasta mielestäni olin ja todistettavasti, mutta TE:n tulkinta oli, että olin ilmoittanut väärälle virkailijalle. Valitin loppuun asti, tuloksetta. Menetin kolmen viikon ainoat tuloni, koska virkailija oli väärä. Arvatkaa hainko vielä kursseille?

Näinhän tämä ei kertakaikkiaan voi olla. Ja kuinka jumalattomasti näitä vastaavia kokemuksia on??? Kaverit kertoivat tarinan toisensa perään ja siksi koen, että eduskunnassa pitää olla joku, joka on tämänkin rumban kokemusasiantuntija. Eikö?