Joskus käy niin, että syystä tai toisesta kiiltokuva repeää ja perheen rakenteet menevät säpäleiksi. Joskus yhdessä yössä. Pahimmassa tapauksessa lähtevä osapuoli vie itsekunnioituksen lisäksi rahat ja loppuperhe putoaa kuiluun. Tai sairastuminen vie perheen elannon ja toimeentulon. Universumi pudottelee melkoisia välillä pommeja kysymättä ja säälimättä.
Onko silloin voimia alkaa etsimään apua, puhelinnumeroita...? Puhelinaika on tunnin päivässä ja jos sinä aikana pääset läpi, sinut ohjataan soittamaan jollekin toiselle, kun tämä asia ei kuulu sille, jonka vihdoin sait kiinni.
Kuka jaksaa? Ja missä jamassa on perhe sen jälkeen, kun äiti tai isä ajetaan loppuun. Onko halvempaa kunnalle auttaa heti vai vasta sitten, kun enää nenä näkyy suonsilmäkkeestä?
Pitäisikö miettiä uudelleen esim. vanhoja kunnon kodinhoitajia? Reipas ihminen, joka teki ruokaa, auttoi siivouksessa ja hoiti lapsia. Kuunteli.
Joskus se on niin hitsin pienestä kiinni - jaksatko vai katkeatko.
Mikään ei ole tärkeämpää kuin perhe. Perheiden ja vanhemmuuden tukeminen, joustavat ja yksilölliset vaihtoehdot lasten varhaiskasvatuksen suhteen, varhainen puuttuminen, välitön apu, kaikki yhden kontaktin takaa. Näillä mä lähtisin liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti